Suunnitteilla || Pentueet

Pentusuunnitelmat vuodelle 203

Tarkoituksena on uusia tänä vuonna sekä Sadan että Miyan silmä- ja polvitutkimukset. Mikäli nämä ovat edelleen ok niin loppuvuodesta mahdollisesti suunnitteilla pentuja.


Kennelini pennut luovutetaan:

  • - aikaisintaan 8 viikon iässä
  • - rekisteröityinä Suomen Kennel-liittoon
  • - tunnusmerkittyinä (mikrosiru) ja eläinlääkärin tarkastamina
  • - asiallisesti madotettuina
  • - hyvin sosiaalistettuina

Pennun ostohintaan sisältyy:

  • - kirjalliset hoito-ohjeet
  • - ruokaa, jota pentu on kasvattajalla tottunut syömään
  • - pentupaketti
  • - kasvattajan tuki koko pennun eliniän
  • - vuoden jäsenyys Suomen Shiba ry:ssä

Kaikki kennelin pennut syntyvät ja kasvavat kotioloissa keskellä muuta perhettä. Ne tottuvat näin kodin jokapäiväisiin ääniin ja ihmisten käsittelyyn.

Lisäksi toivon kasvattieni käyvän noin kahden vuoden iässä kuvauttamassa lonkat ja tutkituttamassa silmät ja polvet. Terveystarkastuksilla edistetään koko rodun hyvinvointia, ja siksi olisi tärkeää tutkia myös ihan tavalliset kotikoiratkin. Myös muutamaa näyttelykäyntiä toivoisin. Näyttelyissä ei tarvitse ravata jatkuvasti, mutta edes muutama kahden ensimmäisen ikävuoden aikana olisi toivottavaa. Tarvittaessa voin itsekin maksaa koiran ja esittää kehässä, mikäli asia on siitä kiinni.