Hieman kasvatuksesta

Koiran kasvatus on aina kompromissi; täydellistä koiraa ei ole olemassakaan, sillä jokaisesta löytyy joitain virheitä. Toisista niitä vain löytyy vähemmän ja lievempiä kuin toisista. Jaan omat kriteerini kolmeen osaan: terveyteen, luonteeseen ja ulkonäköön. Näiden kolmen ominaisuuden kanssa yritän tasapainotella pyrkiessäni kohti ”ihanneshibaa”. Ne shibat, jotka eivät mielestäni täytä ulkomuotokriteeriä putoavat pois automaattisesti, sillä aina ensimmäiseksi huomioni kiinnittyy ulkonäköön. ”Hyväksytyistä” koirista otan sitten selvää mahdollisimman paljon luonteen ja terveyden osalta. Jostain asiasta joutuu aina joustamaan. Kaikkein vähiten pyrin joustamaan luonteesta, eniten ulkonäöstä. Ulkonäkö on sentään yleensä helppo korjata muutaman sukupolven aikana, luonne ja terveys ei niinkään.

Koiraparia miettiessäni pyrin aina saamaan aikaan mahdollisimman harmonisen parin, joka täydentää toinen toisiaan. Jos esimerkiksi toisella on parantamisen varaa vaikka päässä, tulisi vastapuolella olla pää erityisen hyvä. Näin ollen en vaadi aina huipputuloksia kaikissa asioissa, esimerkiksi lonkissa, vaan riittää, että toisella osapuolella on asiat kunnossa (ei se toinenkaan silti sairas saa olla).

Kasvatuksessa on aina kyse myös onnesta. Vaikka kuinka laittaisi hienoja koiria yhteen, voi lopputulos olla mitä tahansa. Omassa kasvatustyössäni luotan vahvasti omaan vaistooni tehdessäni koiravalintoja. Terveyttä ei voi taata, vaikka pyrinkin aina käyttämään tutkittuja ja mahdollisimman hyvillä tuloksilla varustettuja koiria. Terveyteen vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, kuten ruoka ja liikunta. Kuitenkin haluan rohkaista kaikkia kasvattieni (ja miksei myös muiden koirien) omistajia käyttämään koiransa terveystutkimuksissa. Koiran ei tarvitse olla jalostuskäytössä, vaan tavallisen kotikoirankin terveystulokset ovat jalostuksen ja rodun kannalta aivan yhtä tärkeitä.

Luonnetta samalla tavoin ei voi taata. Vaikka vanhemmat olisivat minkä luontoisia tahansa, voivat pennut olla aivan päinvastaisia. Emä vaikuttaa pentuihin omalla käytöksellään paljon, samoin muut samassa taloudessa elävät koirat. Lisäksi pennun varhaisella sosiaalistamisella on oma vaikutuksensa pennun käytökseen. Luonteisiin tulee silti kiinnittää mielestäni erityistä huomiota, sillä varsinkin aggressiivisuus ja arkuus periytyvät voimakkaasti. Lisäksi kuten jo aiemmin mainitsin, emä vaikuttaa pentuihin niiden ensimmäisten viikkojen aikana ja täten pitäisin emän luonnetta jopa tärkeämpänä kuin uroksen.

Shiban kohdalla pidän tärkeänä rodun luonteen ja ulkonäön säilyttämisen alkuperäisen mukaisina. Mielestäni ollaan väärillä jäljillä jalostuksessa, jos shibasta lähdetään tekemään puhdasta seurakoiraa, joka ottaa kaikki vieraan iloisesti vastaan ja kerjää haleja. Samoin pidän vääränä jos shibaa yritetään rakenteeltaan muovata enemmän ns. ”peruspystykorvaksi”. Viime aikoina olen huomannut, että kovasti pyritään saamaan suuria kulmauksia ja lentäviä askelia. Näin ei kuuluisi olla ja voi vain toivoa, että tämä trendi päättyisi pian.